watson

IBM:n Watson-tietokonejärjestelmä haastaa ihmisen Yhdysvaltojen suosituimmassa tv-tietokilpailussa Jeopardyssa. Watson saa ensi vuoden helmikuussa televisiolähetyksessä vastaansa kaksi kilpailun kaikkien aikojen menestyneintä ihmiskilpailijaa. Ottelu on historiallinen, sillä se esittelee maailman ensimmäisen tietokonejärjestelmän, joka osaa vastata ihmisen esittämiin kysymyksiin ymmärtäen asiayhteyden lisäksi esimerkiksi piilomerkityksiä, ironiaa ja kompakysymyksiä.

Jeopardyssa juontaja kertoo kilpailijoille vastauksen ja näiden tulee mahdollisimman nopeasti keksiä siihen sopiva kysymys. Yleissivistyksen lisäksi kilpailussa vaaditaan hyvää sanojen hallintaa, sillä tehtävissä on usein esimerkiksi piilomerkityksiä ja kompia. Kilpailua on aiemmin näytetty myös Suomen televisiossa.

Watson on IBM:n kehittämä tietokonejärjestelmä, joka osaa analysoida ihmiskielellä esitettyjä kysymyksiä ja päätellä kysytyn asian erittäin nopeasti. Watsonin käytettäväksi on ladattu valtava määrä tietoa, mutta kilpailun aikana se ei ole yhteydessä Internetiin.

Historian ensimmäinen ihminen vastaa tietokone -kilpailu nähdään helmikuussa, myös täällä Suomessa.

Ilmoittaudu mukaan 14.2. pidettävään tilaisuuteen!

Lisätietoja: http://www.pedab.fi/index.php/calndar/view/43/29.html

Watson Youtubessa: